maanantai 26. helmikuuta 2018

Edelleen Gili Air

21.2.
Sunnuntaina (18.2.) vaihdettiin majoitusta Banaanimajoista Villa Karang hotelliin. Vähän hintava meidän budjettiin mutta nyt kaivattiin jotain luksusta.. Ja sitä saatiin! Perhehuone eli kaksi huonetta väliovella. Valoisaa ja valkoista, siistiä ja puhdasta, hyvä allas ja keskeinen sijainti. Ja mikä melkein parasta niin buffet aamiainen. Ensin buukattiin kolme yötä mutta jatkettiin sitten kahdella yöllä.

Olo ja meno saarella on niin leppoisaa että tällaiset levottomammatkin sielut täällä rauhoittuu. Mitä täällä sitten tehdään? Levätään, otetaan aurinkoa, uidaan ja taas levätään ja luetaan. Ihaillaan auringonlaskuja ja syödään. Nautitaan siitä ettei tarvitse tehdä mitään eikä ole kiire minnekään.
Ollaan tietysti tutkittu saarta, kierretty rantoja pitkin ja koluttu "keskustan" eli kylän pikkutiet ja kujat. Käytiin tutustumassa paikalliseen kouluun joka oli kovin alkeellinen verrattuna siihen mihin me ollaan totuttu, mutta pääasia on että lapsilla on mahdollisuus käydä koulua ja oppia. Ilosia ja innokkaita oppijoita siellä olikin ja meidät otettiin vastaan lähes riehakkaasti. Tavattiin opettaja Mustafa jonka kanssa hetki juteltiin (samainen mies kulkee iltaisin rannalla myymässä koruja).

Sukeltaminen ja snorklaus ovat Gilin saarten aktiviteeteista suosituimmat ja välineitä vuokrataan monessa paikassa. Mekin kokeilimme snorklaamista, vaikka alun perin ajatus olikin, että ilman silmälaseja tuskin näkisimme veden alla juuri mitään. Liina innostui hommasta heti kun uskaltautui kokeilemaan - vesipeto kun on itsekin. Epäilyksistä huolimatta vedenalainen maailma olikin vallan huikea. Korallia, virtausten muovaamia meren pohjan muotoja ja lukematon määrä kaiken kokoisia ja kaiken värisiä kaloja. Kun oppi tasaisen rauhallisen hengitysrytmin, alkoi homma tuntua varsin nautinnolliselta!
Jonkin aikaa vedenalaista maisemaa ihailtuamme viereisen snorklaajaseurueen ohjaaja yritti varoitella Aria roiskuttamalla vettä ja huitomalla käsiään. Ari ei huomannut mitään vaan sukelsi autuaan tietämättömänä, että juuri siinä paikkeilla tämä ohjaaja oli nähnyt merikäärmeen! Hieman pulssia kohottava tilanne. "Sea snake is very dangerous", ohjaaja opasti tyynen rauhallisena ja jatkoi ryhmänsä ohjaamista.
Siirryimme rannalla hieman edemmäksi äskeisestä kohdasta ja jatkoimme sukeltelua. Homma alkoi sujua ja toinen toistaan ihastuttavamman näköisiä kaloja uiskenteli ihan silmien edessä. Liina kuvasi kamerallaan ja nautti kovasti, kunnes näki toisen merikäärmeen kerällä pohjassa. Huuto kuului hengitysputken kautta rannalle saakka, jossa Mari säikähti lähes yhtä paljon kuin Liina. Snorklailut loppuivat sen päivän osalta siihen!
Merikäärme on yksi Indonesia kuudesta myrkyllisestä käärmelajista. Se on musta-valko raidallinen ja yleensä pysyttelee kauempana rannasta sekä on onneksi hyvin arka ja pelkää ihmisiä. Sen suu on hyvin pieni ja myrkkyhampaat sillä tavalla sijoittuneet, että hyvin harvoin sen purema saa aikaan vakavia seurauksia. Joka tapauksessa otus, jonka kanssa syytä pysytellä sopivan välimatkan päässä.


                         
                                       






                                           


                                         



Turismista huolimatta saarella on edelleen säilynyt jotain aitoa ja alkuperäistä. Kiireetön ja huoleton elämänasenne, kalastus, luonnonmateriaalien käyttö käsitöissä sekä tietysti jo aiemminkin mainittu moottoriajoneuvojen puuttuminen. Oli ihan positiivista huomata että itsekin oppi nauttimaan siitä kun kaikki ei ole niin justiinsa.. Tarvitseeko ruokailuvälineiden ja astioiden aina olla samaa paria tai onko se nyt niin kamalaa jos ruokapaikan keittiössä asustaa kissaperhe. Varsinkaan jos kissaperheessä on kaksi pentua Jack Sparrow ja Mickey, jotka tulivat meidän kanssa samaan pöytään ruokailemaan. 
Gili Air on pieni ja sympaattinen paikka. Parin viikon oleskelun aikana huomasi ihmisten jo tunnistavan meidät ja tulevan iloisesti juttelemaan ja kyselemään kuulumisia. Nautimme ajasta saarella ja toivomme osaavamme viedä mukanamme kotiin edes hieman tätä positiivista asennetta, kiireettömyyttä ja iloisuutta. Kiitos Gili Air!






































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nusa Lembongan

4.-10.3. Nusa Lembongan on saari noin 30 minuutin venematkan päässä Sanurista. Lembonganin ja pienemmän naapurin Ceninganin yhdistää kuulu...