Torstai (18.1.) aamuna saavuttiin. Lento oli pitkä ja rankka. Liina alkoi voida pahoin pahoin ja oksennella toisen lennon lopussa ja se verotti viimeisetkin voimat niin tytöltä itseltään kuin väsyneiltä vanhemmilta. Kukaan meistä ei oikeastaan saanut lennolla juurikaan nukuttua.
Kentällä rahanvaihtoa, taksi alle ja hotellille Seminyakiin.
Saatiin huoneet ja päästiin vaihtamaan kevyempää vaatetusta ja Liina pääsi lepäämään.. Levon, pienen syömisen ja juomisen jälkeen tyttö jaksoi jo lähteä uimaan ja syömään.
Ja jotta kaikki ei olisi sujunut ihan kommelluksitta niin Marin pankkikortti ei toiminut ja toisessa huoneessa oli "ötököitä". Pienten muurahaisten näköisiä otuksia vilisi seinällä ja sängyillä! Huone saatiin vaihdettua ja saimmekin kaksi vierekkäistä huonetta, joihin käynti väliovesta. Pankkikortti asiaa selvitellään.
Ensimmäinen päivä levättiin ja seitsemän aikaan illalla oltiinkin jo menossa yöunille.
12 tunnin unien jälkeen kaikki näytti ja tuntui jo paljon paremmalta! Aamupalan ja aamu-uinnin jälkeen lähdettiin taksilla Kutalle, käytiin rannalla (Pantai Kuta) kävelemässä, Lippo Mall sekä Beach Walk ostoskeskuksissa ja pyörittiin muuten vaan ja ihmeteltiin ihmisvilinää. Liina pääsi Mäkkäriin syömään nugetteja.
Yksi "must see" paikoista joka oli etukäteen mietitty, oli Dream Museum Zone Seminyakissa, joka olikin sitten todella käymisen arvoinen paikka. Siellä huomiota kiinnitti runsas henkilökunnan määrä. Jokaisessa huoneessa oli oma työntekijänsä, joka tarjoutui ottamaan kuvia ja neuvoi miten toimia.
Toisenkin yön Ari ja Liina sai hyvin nukuttua, Mari vähän huonommin.. Ensin hereillä piti haukkuvat koirat sitten kiekuva kukko.
Lauantai aamu oli sateinen. Aamupäivän löhöilyn jälkeen ajeltiin taksilla Seminyakin keskustaan ostoskeskukseen sadetta pitämään.
Sade kuitenkin ja onneksi loppui. Lounas Cafe Balissa ja taksilla Tanah lot temppelille, niin kuin oli alun perin suuniteltukin.
Upea paikka, hienot maisemat. Turisteja (ja tietysti turistipyydyksiä) paljon mutta ei kuitenkaan ruuhkaksi asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti